Siihen se nousee, meidän koti. Kun seisoo kivijalalla varpaillaan voi nähdä vilauksen Vesijärvestä. Siinä se on, meidän pieni pläntti muiden välissä. Ystäväni totesi tontilla seisoessaan, että "ompa paljon taivasta". En tiedä kuinka vaaleanpunaiset lasit meillä molemmilla oli silmillä, mutta siltä minustakin tuntui.
Pelkkää pumpulia, sateenkaaria ja yksisarvisia tämä ei ole ollut. Tässä vaiheessa, kun yksikään seinä ei edes ole vielä pystyssä saimme miehen kanssa maailmansota-tyyppisen riidan aikaiseksi väliovien avautumissuunnasta. Ei siitä sen enempää, koska sovimme että väliovista ei puhuta enää ikinä. Mutta sanonpahan vaan, että ei ne ovet voi aueta huoneesta ulospäin. Ei vaan voi.
Ensi viikolla seinät alkavat nousta ja talo alkaa muuttua mielikuvista todeksi. Yritän hillitä itseäni, etten ryntäisi tontille joka ikinen päivä, vaan antaisin timpureille työrauhan. En voi kyllä taata, että se onnistuu.
Jos vie työmiehille pullaa/pizzaa/kahvia niin saako silloin tupata tontille? Joka päivä?
Ensi viikolla seinät alkavat nousta ja talo alkaa muuttua mielikuvista todeksi. Yritän hillitä itseäni, etten ryntäisi tontille joka ikinen päivä, vaan antaisin timpureille työrauhan. En voi kyllä taata, että se onnistuu.
Jos vie työmiehille pullaa/pizzaa/kahvia niin saako silloin tupata tontille? Joka päivä?
Onnea, ensimmäinen etappi ohitettu��
VastaaPoistaTerveisin Anoppi
Tästä se lähtee!
PoistaIhan mahtavaa!!!! Ja Taivasta ei ikinä voi olla liikaa - saat pitää vaaleanpunaiset lasit - niiden kanssa elämä on mukavampaa - aina - ja samaa mieltä, ovet eivät voi aueta ulospäin....
VastaaPoistaIhanaa, että oot mun kanssa samoilla linjoilla! Ja kuules Tuuliainen, kohta aletaan suunnittelemaan pihahommia! ;)
Poista