torstai 18. toukokuuta 2017

LUOPUMISEN TUSKA

Kahden viikon päästä hyvästelemme talon, jota kutsuimme kodiksi viiden vuoden ajan. Talo meni kaupaksi 62 tunnissa. Eräänä tiistai iltana klo 22.00 se meni nettiin (etuoveen ja oikotielle) ja perjantaina puolilta päivin hyväksyimme yhden kolmesta ostotarjouksesta. Sanomattakin on selvää, että meillä tuli kiire löytää väliaikainen asunto rakennusajaksi.

Vaikka olemme tehneet mielissämme muuttoa tästä pois jo vuosia, on luopuminen vaikeaa - varsinkin minulle. Lukemattomia tunteja olemme remontoineet sekä hinkanneet maalia tähän talo vanhukseen ja tehneet tästä meille kotia. 





Tässä talossa meillä on ollut tosi kivaa. On ollut tilaa ystäville ja sukulaisille. On juhlittu, mutta myös surtu. Toisaalta  luovuttaa tämän haikeana eteenpäin, mutta toisaalta taas toivoo, että tämä voisi olla jollekin muulle yhtä hyvä koti kun se oli meille ja koirille.



On tässä talossa huonojakin puolia. Yleisön pyynnöstä mainittakoon Antero ja kissa-Tero. Aika ajoin Antero on yöllä seisonut spede-tukassaan mun sängyn vieressä naureskelemassa. Antero myös ajoittain tepastelee yläkerrassa ja askeleet kuuluu keskikerrokseen - ainakin minun ja koiran mielestä. Kissa-Tero on makoillut kertaalleen olohuoneen takan päällä, mutta edellinen omistaja oli nähnyt sen useamminkin. Jukan mielestä nää Anterot ja Terot on lähinnä mun stressin ilmentymiä ja askeleet kaikuvat naapurin puolelta, mutta mene ja tiedä.  En malta odottaa, että ne jää tänne.

Meillä on siis kaksi viikkoa muuttoon. Sen eteen on tähän mennessä saatu sen verran tehtyä, että lähikaupasta on tuotu kotiin neljä banaanilaatikkoa. Siinä kaikki. Hyvä me.


edit// Katsoinpa huvikseni kalenteria ja huomasin, että muuttohan on jo ensi viikon perjantaina. Sillälailla. Hyvä Niina.

4 kommenttia:

  1. En malta odottaa että kuulen lisää tästä teidän taloprojektista!! :) Tsemppiä muuttoon, parempi vaan rykäistä se nopeesti pois kuin että eläisi laatikoiden keskellä ikuisuuden ;) - Jonna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää pari päivää tässä laatikkohelvetissä tulee tuu jo ikuisuuden tai mutta jospa tää tästä!

      Poista
  2. I can't read ANY of this but your decor literally blows me away! Gorgeous decor, gorgeous blog, gorgeous woman. hopefully I press the right button to post this comment. Thank god for google translate ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Good job girlie! You are too kind my love! And I can't wait to get my hands on the new houseeeeee!

      Poista