LUOPUMISEN TUSKA

Kahden viikon päästä hyvästelemme talon, jota kutsuimme kodiksi viiden vuoden ajan. Talo meni kaupaksi 62 tunnissa. Eräänä tiistai iltana klo 22.00 se meni nettiin (etuoveen ja oikotielle) ja perjantaina puolilta päivin hyväksyimme yhden kolmesta ostotarjouksesta. Sanomattakin on selvää, että meillä tuli kiire löytää väliaikainen asunto rakennusajaksi.

Vaikka olemme tehneet mielissämme muuttoa tästä pois jo vuosia, on luopuminen vaikeaa - varsinkin minulle. Lukemattomia tunteja olemme remontoineet sekä hinkanneet maalia tähän talo vanhukseen ja tehneet tästä meille kotia. 

Tässä talossa meillä on ollut tosi kivaa. On ollut tilaa ystäville ja sukulaisille. On juhlittu, mutta myös surtu. Toisaalta  luovuttaa tämän haikeana eteenpäin, mutta toisaalta taas toivoo, että tämä voisi olla jollekin muulle yhtä hyvä koti kun se oli meille ja koirille.

On tässä talossa huonojakin puolia. Yleisön pyynnöstä mainittakoon Antero ja kissa-Tero. Aika ajoin Antero on yöllä seisonut spede-tukassaan mun sängyn vieressä naureskelemassa. Antero myös ajoittain tepastelee yläkerrassa ja askeleet kuuluu keskikerrokseen - ainakin minun ja koiran mielestä. Kissa-Tero on makoillut kertaalleen olohuoneen takan päällä, mutta edellinen omistaja oli nähnyt sen useamminkin. Jukan mielestä nää Anterot ja Terot on lähinnä mun stressin ilmentymiä ja askeleet kaikuvat naapurin puolelta, mutta mene ja tiedä.  En malta odottaa, että ne jää tänne.

Meillä on siis kaksi viikkoa muuttoon. Sen eteen on tähän mennessä saatu sen verran tehtyä, että lähikaupasta on tuotu kotiin neljä banaanilaatikkoa. Siinä kaikki. Hyvä me.


edit// Katsoinpa huvikseni kalenteria ja huomasin, että muuttohan on jo ensi viikon perjantaina. Sillälailla. Hyvä Niina.

TERVETULOA TONTILLE!

Siihen se nousee, meidän koti. Kun seisoo kivijalalla varpaillaan voi nähdä vilauksen Vesijärvestä. Siinä se on, meidän pieni pläntti muiden välissä. Ystäväni totesi tontilla seisoessaan, että "ompa paljon taivasta". En tiedä kuinka vaaleanpunaiset lasit meillä molemmilla oli silmillä, mutta siltä minustakin tuntui.

Pelkkää pumpulia, sateenkaaria ja yksisarvisia tämä ei ole ollut. Tässä vaiheessa, kun yksikään seinä ei edes ole vielä pystyssä saimme miehen kanssa maailmansota-tyyppisen riidan aikaiseksi väliovien avautumissuunnasta. Ei siitä sen enempää, koska sovimme että väliovista ei puhuta enää ikinä. Mutta sanonpahan vaan, että ei ne ovet voi aueta huoneesta ulospäin. Ei vaan voi.

Ensi viikolla seinät alkavat nousta ja talo alkaa muuttua mielikuvista todeksi. Yritän hillitä itseäni, etten ryntäisi tontille joka ikinen päivä, vaan antaisin timpureille työrauhan. En voi  kyllä taata, että se onnistuu.



Jos vie työmiehille pullaa/pizzaa/kahvia niin saako silloin tupata tontille? Joka päivä?